Doxette's

Doxette's
Sirkku

maanantai 29. heinäkuuta 2013

Joo, eipä tule kovin usein kirjoitettua blogia.... kaverikin siitä jo huomautti. No Sirkun suhteen tapahtumat viime kuukausilta ovat, että toukokuussa se alkoi taas järsiä vasenta jalkaansa, ja sain sille ajan Maaria Kaiperlan vastaanotolle Tampereelle 31.5. Osteopaatti sanoi, että Sirkulla ei ole samaa vikaa lonkassa, mikä oli edellisellä kerralla, ja että nyt se syö jalkaansa siksi, että se tekee juoksuja. Hän oli oikeassa 18.6. täyttäessään 11 kuukautta Sirkku sitten aloitti juoksut. Ja millaiset juoksut, Sirkkuhan osoittautui olevan melkoinen Tena-leidi: aivan valtavasti vuoti, ei sitä oikein tiputteluksi voi sanoa. Kolme viikkoa vuoti ja pidettiin pöksyt jalassa, ja jo heti juoksujen alkumetreillä huomattiin, että nyt se jalan järsiminen vasta todella alkoikin. Juoksujen lopussa vasen polvi, ja etenkin sen ulkosyrjä oli tosi kalju aika isolta alalta (isommalta kuin aiemmin). Ihon mustat pilkut vaan vilkkuivat... Silti käytiin Hyvinkään näyttelyssä. Luulin, että sieltä tulee hylky, mutta Sirkku olikin junnujen ERI1, ihme kyllä. Pappakoira Timi oli ROP, mikä oli tosi hieno juttu. Ja koska Siru otettiin mukaan matkaan, saatiinkin sitten Timin Pirjon kaverilta kuvia kolmesta sukupolvesta: Timi, tytär Siru sekä tyttärentytär Sirkku (kuvissa vasemmalta Timi, Siru, Sirkku, ja kuvat otti Jaana Valjakka).












18.7.2013 Sirkku täytti vuoden, ja otettiin poseerauskuvat edellisenä päivänä, koska synttärille luvattiin huonoa keliä (kuvat "minä ite").








Onpas tämä kuvien liittäminen ja etenkin asettelu vaikeeta.... Sirkun osalta kesä jatkuu sillä, että odotellaan karvan kasvamista jalkaan. Toivottavasti se ei ole ottanut jatkuvaksi tavaksi syödä karvoja jalastaan. Vuoden ja päivän vanhana 19.7. Sirkun silmät tarkastettiin ja havaittiin terveiksi, samoin polvet (0/0). Elokuun lopussa Sirkulle on varattu kyynärä-, lonkka- ja selkäkuvaus. Niitten tulosten jälkeen yritän muistaa kirjoitella blogia taas.

Severin ja Sirun kesään on kuulunut rallytoko. Sirun kanssa kävin huhti-toukokuussa Muuramen kennelkerhon rallytokokurssin Minna Hillebrandin johdolla, ja todettiin, että laji on tosi kiva. Siru kävi sitten kisaamassa kaksi rataa Muuramen kisoissa kesäkuun puolivälissä sekä yhden Lempäälässä 20.7. ja vaikka pisteet ei aina ole huimat, päästiin eteenpäin ja ollaan menossa 3.8. Janakkalaan kisaamaan avoluokkaan, kun ja jos nyt selviää, että Siru on mahtunut kisaan mukaan (on vähän epäselvää vielä). Severi aloitti rallytokokilpailunsa 20.7. Lempäälässä ja sai suoraan paremmat pisteet kun Siru koskaan: 95 pistettä. Vissiin se kävi siksi, että Sirun kanssa tein radan ensin ja unohdin muutamat tuomarin antamat ohjeet kokonaan, mitkä sitten Severin kierroksella muistin. Ja siitäkin se voi johtua, että minulla on Sirun kanssa enemmän tavoitetta, Severi on mukana oikeassa rallytokohengessä, eli huvikseen ja seuran vuoksi, joten sen kanssa ei tule niin paineita. Sirkunkin kanssa kotona treenataan rallytokoa, mutta sen kanssa on vielä aika paljon säätämistä liikkeissä ja etenkin kontaktin pitämisessä. Se ei oikein jaksa vielä keskittyä... Treenamista helpottaa, että rallytoko- ja muutenkin kaverimme Saila tulosti ja laminoi meille kyltit ja Eskon kanssa värkättiin kylttitelineitä kotikäyttöön.

Siru vaikuttaa siltä, että se tekee juoksut ihan kohta. Se on synnytyksen/keisarileikkauksen jälkeen muuttanut juoksuväliään, mitä vähän ihmettelen. Ennen väli oli aika tarkka 9kk yli neljän vuoden ajan, mutta pennutuksen jälkeen se teki juoksut puolen vuoden päästä tammikuussa. Ja jos se nyt tekee juoksut, on väli taas puoli vuotta. Sikäli se on kiva, että jos nyt tahti säilyy ja jos löydän uroksia, ja jos Sirulle ja niille saadaan puollot, voisin talvella yrittää vielä kerran astuttaa Sirun. Sillä reppanalla kun tuo pentusaldo on pysynyt pienenä, jälkeläisiä on vaan tämä meidän Sirkku.

Rallytoko-Severi Lempäälässä 20.7.2013 (kuva Liisa Kotisalo)