Doxette's

Doxette's
Sirkku

torstai 11. kesäkuuta 2015

Sirun ja Taavin kolmikko kahdeksan viikkoa 11.6.2015

Tutut ovat ottaneet pojista kuvia, mutta en ole saanut julkaistua niitä, kun aika on mennyt rumbaan unilta ulos ja asioille, syömään, takaisin ulos ja asioille. Ja omat hommat on hoidettava nopeasti unien aikana. Hyvin ovat pojat oppineetkin tekemään asioita ulos, kaikenlaisia. Tosin onnistuminen perustuu myös ajoitukseen. Ei näin pienillä vielä kummoista pidätyskykyä ole.

Siru on heittäytynyt vekkuliksi mammaksi vanhoilla päivillään. Se paitsi hoitaa pentuja hyvin, esim. pesee joka päivä kaikilta perusteellisesti naamat ja korvat, myös leikkii niiden kanssa kilpajuoksua. Siru on kuutisen kiloa painavampi kuin pennut, mutta hoikassa kunnossaan sekin vaikuttaa ihan pennulta taas.

Pennut punnittiin keskiviikkona Animagissa kissavaa'alla ja Juhani ja Kalevi ovat 3.5-kiloisia, Sulo 3,2-kiloinen. Eroa on enää kolmisensataa grammaa kun sitä on ollut enemmän. Sulo on välillä ihan hurja poika syömään ja Kalevikin on paljon petrannut. Juhani ei olekaan enää aina nopein ja innokkain syömämies.

Piimääkin juotiin vasta keskiviikkona ekan kerran, vaikka tölkki on jo jonkin aikaa ollut odottamassa. Sulon tyyli oli hengittää kirsun kautta piimän läpi ja sotku oli sen mukainen. Muut lipittivät piimän kissamaiseen tyyliin siististi.

Animagin pentuvuosi-teeman mukaisesti pentutarkastuksen yhteydessä pojat saivat kansiot koko elämän varrelle sekä ohjeita (nyt ensi alkuun mm. punkkilääkkeen ja kynsienleikkuun suhteen). Pojilla on myös potilaskortit, jonka tietoja voi käyttää missä vain Suomen Animagissa. Sieltä myös löytyy koiran mikrosiru- ja jatkossa omistajatiedot, jos koira vaikka katoaa eikä tiedetä kenen se on.

Ne kuvat tulevat sitten joskus myöhemmin, nyt ei ehdi niitä etsiä: Siru taas herätti pennut. Se vissiin haluaisi imettää kun käy aitauksen vieressä kimeästi vinkumassa. Ärsyttävää, kun mamma käy herättämässä pojat unilta vaikka ei ollenkaan tarvitsisi.


perjantai 29. toukokuuta 2015

Pojat jo kuusiviikkoisia (eilen 28.5.15)

Vauhtia riittää kolmikolla, ruoka maistuu (useimmiten) ja voikukat varsinkin. Pojat saivat tiistaina sirut ja rekisteröinti valmistui myös, eli sain rekisteritodistukset postissa. Poikien kanssa ulkoillaan paljon nyt kun kelitkin ovat mitä parhaat. Pojat maistelevat uusia makuja, kanakierretikkuja ja siankorvasuikaleita. Madotukset saadaan loppusuoralle huomenna.

Päätin että Pikkuinen eli Sulo-Erkki jää meille lauman jatkoksi eli valitettavasti kaikille pentua halunneille perheille ei meiltä nyt pentua riittänyt. Onneksi tosi moneen kenneliin odotetaan kooikerhondjepentuja nyt kesällä ja ensi syksynä, että kyllä niistä varmaan (tyttö)pentu kaikille löytyy.

Siru vaan sinnikkäästi pyrkii imettämään vieläkin. Kohta pitää tehdä Sirulle paita minkä sisään nisät tukevasti jäävät.

Juhani ja ensimmäinen siankorvasuikale. Maistelua :)

Kalevi ja Sulo-Erkki syövät omia siankorviaan "piilossa" tuolin alla.




tiistai 26. toukokuuta 2015

Kesäiset kuvat 25.5.15

Siru viettää paljon aikaa pentuaitauksessa poikien touhuja seuraten, enemmän kuin edellisten pentujen aikaan.
Sain Katilta kuvakavalkaadin kuvia pojista.
Ylhäällä vasemmalla on Pikkuinen ja oikealla Kalevi.
Alhalla on Juhani ja koko poikakolmikko.

Tänään Pikkuinen kävi silmätarkastuksessa ja tuloksena oli normaali  näkö molemmissa silmissä. Pojat myös sirutettiin, joten rekisteröinti on viimeistelyä vailla (Kennelliiton osalta) ja maksua vailla minun ostaltani (kunhan nyt Kennelliitto laskuttaa). Tilasin pojille Spanieliliiton Pentu Specialit pentureppuihin mukaan laitettaviksi. Reppuihin pitää vielä tehdä jotain pieniä muitakin hankintoja pikku hiljaa. 





sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Taavin ja Sirun pennut 5+ viikkoa

Tänä viikonloppuna pennuilla on käynyt "sukulais"vieraita: Taavi-isän perhe kävi eilen. Eilen ja tänään isoille pennuille on vahvistunut sekä perheet että nimet. Piraatista tulee Juhani ja Pilkusta Kalevi. Kumpikin on tulevan perheen keksimiä nimiä ja kivasti sopivat yhteen. Pikkuinen jatkaa kotona Sulo-Erkkinä toistaiseksi. Ensi viikolla sillä on silmätarkastus ja sen jälkeen päätän, jääkö se kotiin vai etsitäänkö loppujen neljän kyselijäperheen joukosta koti sille (jos perheet ovat vielä kiinnostuneita).

Vieraiden ottamia kuvia tältä viikonlopulta:
Isot veljekset Kalevi ja Juhani nukkuvat
Kalevin syöntityyli

Kalevi söpöilee

Kalevi ja mustat silmäympärykset

Kalevi

Juhani, takana taitaa nukkua Pikkuinen (Sulo-Erkki)

Nukkuu(ko) ne?

Pikkuinen (Sulo-Erkki) ja silmän sini

Pikkuinen (Sulo-Erkki) ja sinisilmä jälleen
Tässäpä nämä tällä kertaa. Lisää myöhemmin.

Vielä yksi unohtunut ihana kuva Pikkuisesta sinisine silmineen <3


torstai 21. toukokuuta 2015

Ulkoiltiin ja aurinko paistoi

Pilkku tutkimusmatkailee. Muutkin tutkivat pihaa ja tuore heinä näytti maistuvan kaikille.



keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Kuulumisia 200515

Pentuaitauksen kuulumiset: Kynsienleikkaus tehtiin tänään, se ei vielä ole kovin hankalaa ollenkaan. Pojat saivat pentupannat, että pääsevät harjoittelemaan hyvissä ajoin kaulapannan pitämistä. Pantojen värinä on vaaleanoranssi/aprikoosi, koska oranssit olivat lopussa. Pojat eivät yhtään tykkää pentupannoista, koska ne kaulassa ei osaa edes kävellä suoraan. Toivottavasti huomenna jo helpottaa. Huomenna ehkä on sirutus. Ja huomenna pennut täyttävät viisi viikkoa. Ei ne pannat jaksaneetkaan ahdistaa kuin viisi minuuttia, sitten kaikki nukahtivat. Ja Mustia & Mirriä täytyy kiittää: pentupakkaukset tulivat sittenkin repuissa vaikka jo ilmoittivat, että reput on loppu ja pentupakkaukset tulevat kuitukangaskasseissa.
Blondi ja panta

Pilkku ja panta
Pikkuinen ja panta

Blondi alkaa kasvattaa kajalia "valkoiseen" silmäänsä, ulkosyrjässä on jo.

maanantai 18. toukokuuta 2015

Kuvia sunnuntailta 17.5.15

Eiliseltä kuvia:
Pienemmät pojat ulkona.
Koko lauma ulkona.
Pikkuinen putkessa, Blondi tutkii ulkopuolelta.
Putken tutkimista.
Blondi putkessa.
Blondi putkessa.
Blondi rentona.
Blondi väsähti ulkoilusta.
Pikkuinenkin väsähti ulkoilusta.
Pilkku ja sinisilmä-Pikkuinen.
Pilkku-poika hommissa kun muut jo huilaa.
Sittenkin myös Pilkku väsähti.
Siru vahtii ylipäällikkönä laumaa.
Maanantain sadepäivänä kippuroitiin sisällä ja unilla koko sakki.


lauantai 16. toukokuuta 2015

16.5.2015 Sirun ja Taavin pojat kuukauden vanhoja

1kk synttäri, mitäpä pojat tekevät? Nukkuvat paljon ja leikkivät, painivat, purevat ja syövät paljon. Viime viikolla neljän viikon ikäisenä pienin painoi suunnilleen 1360g, keskimmäinen 1700g ja isoin 1760g. Kaikkien silmät ovat auenneet kunnolla, mutta pienimmän toinen (se ensimmäisenä auennut silmä) taitaa jäädä siniseksi. Muut pentujen viisi silmää ovat tummuneet normaalisti. Pienin saa siis taas erikoiskohtelua, sille varataan silmätarkastus seuraavan parin viikon aikana jostain. Piraatille ja Blondille on kaavailtu perheet, jotka käyvät katsomassa poikia ensi viikonloppuna ja sitten kertovat, ovatko niistä vielä kiinnostuneita. Pikkuiselle ei ole suunniteltu ketään tiettyä perhettä, kun sen näkökyvystä ei ole varmuutta. Pikkuinen saattaa jäädä kotiinkin. Ehkä.
Äitienpäivää lisää: 10.5. käytiin poikien kanssa ajelulla Multian mummilassa. Hyvin meni matka ja pojat viihtyivät perillä.

Viikon varrelta: mitäs me ahmatit. Mammaa ahdistaa poikien terävät hampaat.

Viikon varrelta: oleilua

Viikon varrelta: opetellaan tärkeää taitoa, kuinka putsaat purkin.

Isot pojat kaulailevat
Jos onnistuu, otetaan illemmalla 1kk-kuvia pojista.
Eli tässä nyt sitten lisää kuvia tältä päivältä eikä pelkästään pennuista.
Mamma ja 1kk pojat. Aika isoja mötkäleitä ovat.

Pojat 1 kk, vasemmalta Piraatti-Blondi, Pikkuinen, Pilkku (keskimmäinen).

Pojat 1 kk, vasemmalta Piraatti-Blondi, Pikkuinen, Pilkku.
Yks nukkuu, kaks painii. Takana nukkumassa Blondi, painimassa vasemmalla Pikkuinen ja "keskellä" Pilkku.
 Ja sitten sitä muuta kuin pentuja:
Eerolanlahdella lenkillä Severi, Sirkku ja Erkki-glennikaveri. Erkki ja Severi melkein riehuvat keskenään jo.

Paljon lokkeja ja joutsenia Eerolanlahdella. Takana häämöttävä taitaa olla "Torahammas", Alvar Aallon suunnittelema kerrostalo Viitaniemessä.
Ja sitten vielä yksi päivitys pentujen 1 kk -synttärin kunniaksi. Pennuille on pojan kanssa valittu nimet. Minä keksin nimet ja poika valitsi mikä niistä menee millekin pennulle. Piraatti-Blondista tulee Doxette's Excalibur ("koska Piraatti tarvitsee miekan"), Pilkusta tulee Doxette's Excelsior (koska sillä on ehkä parhaat/monipuolisimmat mahdollisuudet) ja Pikkuisesta tulee Doxette's Enigma (kun sillä noita salaisuuksia/arvoituksia riittää).

lauantai 9. toukokuuta 2015

Hyvää äitienpäivää

Jatkossa: varokaa ihmiset, meillä on hampaita!!!
Hyvää äitienpäivää 10.5.15
Help, black was sold out and we got PINK
Lunch break with mama dog in the "tent"


Syöntiä

Ekaa kertaa omat kupit joissa on liotettua nappulaa ja jauhelihaa. Kaikilla on selvillä, mitä sille pitää tehdä. Suhteellisesti paras/ahkerin syömämies on porukan pienin.

perjantai 8. toukokuuta 2015

Kolme viikkoa plus päivä: kävelyharjoitukset jatkuvat ja reviiri laajenee

Piti maanantaista postausta päivittää jo aiemmin, mutta unohdin: Blondin valkoisen puolen silmä on jo yhtä iso kuin toinenkin, se vaan avautui lauman kuudesta silmästä hitaimmin.

Tänään pojat ovat uudessa yksiössään jo ihan kuin kotonaan. Poistumisen itsenäisesti on hoksannut Blondi, joka kiipesi pois eilen illalla, ja yölläkin se kävi minun vieressäni seikkailemassa kun kumminkin päätin vielä nukkua pentujen vieressä varmuuden vuoksi (kun on uusi "kotikin").

Tänään kaikki kurkistelivat kovasti pois yksiöstä, joten nostin ne aamukävelylle viereiselle karva-alustalle. Siinä jalka pitää hyvin, mutta vaikka kaikki halusivat kokeilla myös tasaista lattiaa, sillä kävely ei oikein vielä onnistunut. 

Tosi kiva, että pennut alkavat nyt pikku hiljaa touhuta, niin alkaa saada vähän käsitystä, millaisia kääryleistä alkaa kehittyä. Taitaa olla, että vasta myöhemmin toukokuussa kutsun pennuista kiinnostuneita perheitä pentuja katsomaan, koska sitä ennen pitäisi pystyä päättämään (rajaamaan), kenelle nämä oikein lopulta ovat menossa, ja pitäisi päättää myös, etsitäänkö Pikkuiselle perhe vai jääkö se meille kotiin.

Vieraita pennut toki saavat jo, eilenkin kävi naapurin Heli pikavisiitillä ja mummi on vieraillut jo montakin kertaa. Ensialkuun pentuja pääsevät katsomaan vain meidän Sirulle tutut kaverit - koska Siru on vielä kovin huolissaan siitä, että joku saattaa varastaa siltä pennun. Se on aika epäluuloinen tuttujakin kohtaan. Sekä vieraille että Sirulle on mukavampaa vierailut vasta sitten, kun Siru alkaa vähän enemmän luovuttaa pentuja muiden "hoteisiin". Siinä auttaa se, että pennut ovat päässeet jo pois pentuaitauksesta oman lauman pariin harjoittelemaan yhdessäoloa ja itsenäistä touhuamista.

Blondi ensimmäisenä tutkimusmatkalla "pesän" ulkopuolella 3-viikkoisena eli 070515

Kolme viikkoa ja päivä: portilla on jo tunkua

Pojat aamukävelyllä 080515
Lisää kuvia tältä päivältä:

Isot: Sirkku, Siru, Severi
Isot: Severi, Sirkku, Siru 
Isot takametsässä: Siru, Severi, Sirkku
Näin isoja koivunlehtiä takametsässä. Taustalla meidän puuvaraston katto (näin "iso" takametsä).