Doxette's

Doxette's
Sirkku

lauantai 21. joulukuuta 2013

Tänään lauantaina pennut ovat 18 vuorokautta vanhoja, ja tyttö-tomera aika usein jo tulee pois pentupetistä. Aamulla se vaelsi Sirun luo jo aika kauas välipalaa nauttimaan, kun poika samaan aikaan pötkötteli vaan petissä.


Illalla pentuset punnittiin muutaman päivän tauon jälkeen ja jännäsin, joko painot on yli kilon, mutta eivät olleet: tyttö painoi 907 grammaa ja poika 904 g, eli aika tasoissa nämä kasvavat, vuoron perään kirivät toisen ohi. Illan kuvassa poika kyllä näyttää isommalta, mutta vaaka väitti toisin.


Pentusten luonteiden selviämistä odotellessa olen aina välillä lueskelut pentukyselyjä, ja vaikkei niitä kymmenittäin olekaan, on aika vaikea ajatella, minne kumpikin pentu parhaiten sopisi. Tyttö vaikuttaa tässä vaiheessa vauhdikkaammalta, mutta ehkä joulun-uudenvuoden aikoihin tilanne alkaa kirkastua paremmin. Yritän sillä viikolla kirjoitella perheille, että ketkä näistä pennuista vielä ovat kiinnostuneita (vai ovatko kaikki jo luovuttaneet). Itse olin suunnitellut pitää narttupentua, mutta tässä vaiheessa näyttää, että tarkemman harkinnan jälkeen en voikaan. Sirkun kanssa tulisi liian pieni ikäero, ja muutenkin, neljäs koira vaatisi oman tilansa mm. autoillessa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti