Doxette's

Doxette's
Sirkku

tiistai 31. tammikuuta 2017

31.1.17 pennut kaksi viikkoa

Silmät on auki kaikilla, pojalla ne aukesivat tänään. Pennuille vaihdettiin yöasumukseksi isompi boksi. Päivällä ne jalottelevat pentulaatikossa ja ruokaa odotellessaan alustalla minun vieressäni. Jalan yli kiipeäminen menee heittämällä ja ihmisen päälle kiipeily muutenkin. Mahat ei vielä juuri nouse eteen- tai taaksepäin liikkuessa. Kuutostyttö johtaa kuitenkin tässä muita jonkin verran.

Sirkku sai labratulokset. Valkosoluarvot ovat vähän kohonneet edellisistä, mutta mitään selvää tulehdusta (virtsatie- tai muuta) ei ole. Sirkku pääsee nyt lomalle pennuista ja katsotaan, jos sosiaalistamista tulisikin hoitamaan mummukoira. 







maanantai 30. tammikuuta 2017

30.1.17 pennut päivää vaille kaksi viikkoa vanhoja

Aamulla käytiin eläinlääkärissä taas vaihteeksi. Tällä kertaa vain Sirkun kanssa. Sirkun kohtu ultrattiin ja se on ihan normaali ja pieni jo. Mutta virtsarakko näyttää paksuseinäiseltä. Huomenna otetaan labrat ja viedään virtsanäyte tutkittavaksi. Sitten tietää Sirkun voinnin. Sirkun aika on aamusta. Pennut jatkavat vuohenmaidon juomista ja joku pääsee aina vuorollaan Sirkun nisiä hoitamaan.

Kävin tänään Äijälästä hakemassa maitoa. Näin reissulla paitsi vuohia ja pukkeja, myös lampaan, pupuja, viiriäisiä, kanoja, villisikoja (mukaanlukien Sulo- ja Sirkku-nimiset) sekä Tyyne-briardin. Annelle paljon kiitoksia maidon toimittamisesta meille!

sunnuntai 29. tammikuuta 2017

29.1.17 pennut 12 vrk

Silmät on auenneet melkein kaikilla pennuilla, tai ainakin toinen silmä, paitsi herra seitsemällä, joka edelleen tykkää pitää silmät tiukasti kiinni. Vuohenmaitoa on litkitty urakalla, ensin pennut ja emo on saanut loput. Tein vuohenmaidosta viiliäkin, mutta Sirkku ei siitä oikein tykkää. Muut koirat tykkäävät siitäkin edestä. En ole listannut painoja, mutta nousussa ne ovat kaikilla. Pikkuneiti kolmonen yrittää jo kulkea jaloillaan ja saakin hetkittäin mahan irti alustasta. Toiset vielä ryömivät ja aika moni raputyylillä peruuttaen.

Sirkku läähättelee kovasti ja petailee. Kuumetta sillä ei ole. Nisät on saanet lämmintä suihkua, jyvätyynylämmitystä ja pentuhoitoa (valmiiksi syönyt pentu vuorollaan on käynyt imemässä vähän maitoa). Huomenna meidän on määrä päästä eläinlääkäriin tutkituttamaan Sirkkua kunnolla, että joko kalkit ja muut asiat ovat kohdallaan.

Sirkun jyvätyynyhoito, eristeenä pyyhe. Ei ollut suosikkihoito, mutta Sirkusta on tullut aika mukautuvainen.
Mammat tauolla. Sirkku on alkanut viihtyä minun kanssani sohvalla, mitä se ei ole koskaan ennen harrastanut. Poika otti kuvan viime yönä.

lauantai 28. tammikuuta 2017

27.-28.1.17

Perjantaina 27.1. pennut 10 vrk

Jäi perjantain päivitys menemättä läpi, kun netti pätki (tai mun pää).

Sirkku kävi tänään (eli siis perjantaina) AlmaVetilla kalkkitiputuksessa eli sai nyt kalkkia suoraan suoneen 100ml. Pennut siirtyivät yhden vastikeruokinnan jälkeen vuohenmaitokantaan, kun ystävällisten fb-vihjeiden kautta sain selville vuohenmaidon toimittajan Laukaasta. Sainkin maitoa jo klo 16. Pennut tykkäävät siitä paljon enemmän kuin vastikkeesta ja sillä on painoihin saatu pientä nousua. Vastikkeen syöttäminen on aika lailla yhtä tyhjän kanssa silloin kun pennut sylkevät se pois tai valuttavat pitkin leukaa ja kaulaa. Illalla Sirkku pääsi vielä Muurameen kraniosakraaliterapiaan, jonka yhteydessä se sai infrapunahoitoa akupisteisiin. Kolmoishermoa käsiteltiin ja maksaan liittyviä alueita, joilla on vaikutusta hormonitoimintaan (toivottavasti tämä meni nyt oikein).  Toivon, että Sirkun vointiin saadaan nyt korjausta eikä tulisi enää lisäongelmia. Varalta laitoin jo aamulla varaemonkin hakuun, mutta vielä ei ole sovittu kenenkään kanssa mitään sen suhteen. Katsotaan ensin, miten Sirkun vointi kehittyy ja pennut saavat syödä vuohenmaitoa toistaiseksi.

Ykköspentu kurkistaa jo toisella silmällä maailmaa ja viitospennullakin silmät vähän kiiluvat luomien välistä.


Lauantaina 28.1.17 pennut 11 vrk

Yö meni hyvin ja pennut oppivat kaikki juomaan vuohenmaidon pullosta. Sirkkua ei ole kiusattu imettämisellä vaan yritän antaa sen kerätä kalkkivarantojaan takaisin. Tai no, kerran päivässä syötön lopuksi laitan yhden pennun vähän imemään Sirkun nisiä, etteivät ne tulehtuisi. Saa nähdä riittääkö se.

Tänään silmät ovat auki ykköspennun lisäksi kuutospennulla ja kakkonen vähän kurkistelee silmänraoista. Pennut ovat muutaman kerran "jaloitelleet" pentuaitauksessa ilman emoa. Piipitys on kova. Pienin eli pikkutyttö on lähimpänä päästä jaloilleen. Muut vielä mönkivät.

Syöttöhommissa huomaa, ketkä pennuista ovat häslääjiä: kakkonen ja poika johtavat ehdottomasti. Muut aika lailla keskittyvät syömiseen ja vaikka käyttävät etutassuja kuten imetettäessä, ne eivät muuten hösellä koko ajan.

Sirulla kova läähättely jatkuu, vaikka se ei ole perjantai-illan jälkeen enää imettänyt pentuja (kuin vain ihan vähän valmiiksi jo syöneitä pentuja, tavoitteena on ettei tulisi nisätulehdusta). Ruokahalu  Sirkulla on aika hyvä ja vatsa on kunnossa. Sirkullekin maistuu vuohenmaito.

En ole jaksanut keskittyä vastaamaan viimeisimpiin pentukyselyihin. Täytyy ensin saada tilanne kennelissä rauhoittumaan, ja jos mahdollista niin palata normaaliin järjestykseen. Sitten vasta ehdin alkaa pohtia vastauksia viestehin. Anteeksi teille, jotka joudutte odottamaan.

torstai 26. tammikuuta 2017

26.1.17

Pennut viikon ja kaksi päivää

Sirkun vointi on mennyt huonompaan suuntaan. Se on tosi ärtyisä ja nukkuu kuin horroksessa kuorsaten. Se on myös taas väsyneempi. Pentuja on imetetty valvonnan alaisena ja ryhmissä. Käytiin eläinlääkärissä hakemassa Sirkulle taas kalkkipiikki, kun oireet viittaavat kalkkivajeeseen. Sirkun paino oli noussut kahdessa päivässä 500grammaa ja näyttäisi ulkoasusta päätellen, että se kaikki on tisseissä. Se on sentään hyvä, että Sirkku syö "kuin hevonen" ja maha on kunnossa. Kermaviiliä ja raejuustoa on mennyt purkkikaupalla ja menee edelleen. Kalkkipiikin se on saanut ennen synnytystä, 20.1. ja tänään. Saa nähdä, joko se on riittävä määrä.

Pikkupentu on pirteä ja syö hyvin. Eläinlääkäristä tultua huomasin, että viitospentu on mennyt vaisuksi eikä jaksa syödä vaikka se päivällä vielä (olevinaan) söi. Kuutospentu syö, mutta sen paino ei ole eilisillasta noussut. Laitoin sähköpostia eläinlääkärille ja sain ohjeen aloittaa molemmille antibiootin. Olen ruokkinut viitos- ja kuutospentua emonmaidonvastikkeella, ja se oli siitä kiva ruokinta, että ensimmäistä kertaa ruokin vastikkeella pentuja, jotka eivät sylkeneet maitoa ulos saman tien. Toivottavasti hoito ehti viitospennulle ajoissa, se on aika löysä (mutta niin oli pikkupentukin ennen antibioottia ja se ei ollut enää halukas syömäänkään). Huomenna näkee, mihin suuntaan viitospennun vointi menee, ja kuutosenkin. Toivottavasti muille pennuille ei tule sitä, mikä näillä kahdella (ja pikkupennulla) nyt onkaan.

Aamupunnitukset eivät olleet luotettavia, koska vaaka oli sekoamassa patterin loppumisen takia. Toisella vaa'alla kuuden maissa illalla tehdyssä punnituksessa johtoasema oli ykköspennulla, joka on yli 500g painava. Pennut 2, 5, 6 ja 7 ovat pikkuista vaille 500g painavia ja pikkutyttö on kirinyt 373 grammaan kun se antibioottia aloitettaessa oli alle 300g.

Iltapunnitus tehtiin vaikean, mutta enimmäkseen onnistuneen syöttökierroksen jälkeen. Viitospentu oli sen verran piristynyt yhdestä vastiketankkauksesta, että sekin jaksoi jo hetken juoda emon maitoa. Iltapunnituksella yli puoli kiloa painoivat ykköstyttö ja seiskapoika. Kakkos-, viitos- ja kuutostytöt ovat lähellä puolta kiloa. Pikkutyttö on kirinyt 378 grammaan.

Sirkku ei ole kunnossa. Se on hermostunut ja läähättää taas kovasti.


keskiviikko 25. tammikuuta 2017

25.1.17

Viikko ja päivä

Pennut täyttivät eilen viikon. Viimeisen vuorokauden aikana pikkupentu on alkanut toipua ja se on nostanut painoaan ihan emonmaidolla. Yöllä annoin pari millilitraa vastiketta, mutta vain kerran.

Painot tänä aamuna olivat (vertailupainona nousu syntymäpainosta):
ykkönen 468g, +284g
kakkonen 404g, +222g
kolmonen 313g, +153g (eilisaamusta +15g)
viitonen 466g, +284g
kuutonen 449g, +267g
seiska-poika 472g, +288g

Eilisestä asti pikkupentu ja kakkonen ovat yleensä ruokailleet ensin erikseen, tai ykkösen kanssa kolmestaan, ja sitten vasta muut, mikä on aiheuttanut tavallista enemmän huutoa. Pennuista poika on kovaäänisin. Se huutaa, murisee, narisee ja "haukkuu" sekä hereillä että unissaan. Sirkkua meteli ärsyttää tosi paljon, joten nyt on hankinnassa lisää rauhoittavia juttuja emolle. Serene-UMin aloitin jo, ja illalla/iltapäivällä otetaan mukaan pet remedy valeriaana -suihke. Feromonihaihdutinhan meillä on ollut jo käytössä ennen Sirkun synnytystä.

Sirkun yleisvointi on parempi. Se ei enää läähätä niin kauheasti kuin vielä muutama yö sitten ja maha alkaa kestää riittävän määrän ruokaa. Ja koska Sirkku ei ole edelleenkään kovin innokas juomaan, ruoka on tosi märkää. Vesi tulee siinä mukana.

Päivän kuvat tulevat tässä:
Kahden hengen jonotus ruokailuun.

Syöntiryysis. Näin monta harvoiin enää yhtä aikaa on syömässä. Homma on paljon hallitumpaa pienellä porukalla.
Kolmen hengen ateria: kakkonen, kolmonen ja luultavasti ykkönen.
Sirkun yksityisboksi otettiin pentuaitaukseen käyttöön.
Vahti- ja petauspaikka sohvalla.
Pentujen boksi, missä odotellaan vuoroa syömään ja pian varmaan myös ensimmäiseen kynsienleikkuuseen.


tiistai 24. tammikuuta 2017

24.1.17

Pikkutyttö sairastaa. Se alkoi ennen neljää aamuyöllä huutaa kimeästi, eikä se suostunut syömään edes autettuna eikä Nutriplus-boostattuna. Se suostui nukkumaan vain pentukasan päällä, ja sitten taas alkoi kimeästi huutaa. Huuto loppui noin tunnissa ja aloitin puoli viideltä pennulle antibiootin antamisen ja koko aamu on pakkoruokittu ja yritetty pakottamalla saada imemään emon maitoa. Nyt yhdeksän-kymmenen aikaan se on muutaman minuutin suostunut pysymään nisällä. Ei kyllä näytä isosti juovan, mutta jos edes vähän, niin sekin on hyvä.

Käytiin taas eläinlääkärissä. Pikkutyttöä nesteytettiin ja tutkittiin päällisin puolin. Mitään outoa ei kuulunut eikä näkynyt, mutta sillä on todennäköisesti jokin tulehdus (ei kumminkaan navassa). Suoli sillä toimi, eli sielläkään vika ei näytä olevan.

Sain ohjeen antaa pikkutytön syödä yksikseen, joten nyt muut on otettu boksiin pois tieltä, kun tytölle tulee syönti-intoa. Sehän jääkin isojen pentujen jalkoihin aika pian ruokailun alettua, jos kaikki ovat paikalla. Pikkupennun paino on erityistarkkailussa. Antibiootti jatkuu eläinlääkärin ohjeiden mukaan. Eläinlääkärissä ollaan käyty niin paljon, että ell sanoi, mene kotiin syöttämään pentuja, sovitaan laskusta myöhemmin.

Ja justiin soitettiin Evirasta. Kasipennulla oli napatulehdus ja paha vatsakalvontulehdus, mutta ei mitään sellaista, mitä pitäisi muilla pennuilla olla siksi, että yhdellä oli.




maanantai 23. tammikuuta 2017

23.1.17

Sirkulla oli raskas yö, kovasti kiivasta läähättämistä. Päivä on kuitenkin ollut parempi. Tässä on päivän kuva, pennut hujan hajan ja vähän väärinpäinkin.


Tänään kasipentu lähti viimeiselle matkalle kohti Eviraa. Laitan tietoa, kun kuolinsyy selviää.

Pentujen kuudennen illan painolukemat ovat:
Ykköspentu johtaa, on tainnut tänään olla kovasti imu päällä: 398g
Kakkonen 358g
Kolmonen 296g
Viitonen 392g
Kuutonen 392g
Seiska eli poika 392g

Neljä pennuista on yli tuplannut painonsa kuudessa päivässä (neidit ykkönen, viitonen ja kuutonen sekä poika). Neiti kakkosen paino on noussut 170g kun syntymäpaino oli 188g eli lähellä tuplausta on sekin - ehkä aamulla menee jo yli. Pikkuneiti kolmonen on nostanut painoaan 136g kuudessa päivässä eli lähes 23g per vuorokausi.

Pennut mönkivät pentulaatikossa omiin suuntiinsa ja välillä makaavat kasoissa ja toistensa kaulalla. Isoimmat pennut ovat kovimpia liikkumaan, mutta kyllä pienemmätkin liikkeelle pääsevät halutessaan.

sunnuntai 22. tammikuuta 2017

22.1.17

Alkuaikoja pirteämpi mamma. Ruuhkaa on vieläkin vaikka kasi on poissa.



Tänäänkin on keskitytty syöttämään ja juottamaan mammakoiraa. Tietysti on myös ohjattu pentuja nisälle jos tuntuu, etteivät ole itse olleet riittävän ahkeria syömänaisia ja -miehiä. Illalla jatkettiin Early Neurological Stimulation -ohjelmaa. Nyt se ei enää huolestuttanut Sirkkuakaan.

Illan painolukemat ovat:
Ykkönen 332g, kakkonen 312g, kolmonen 261g (noussut syntymäpainosta 101g), viitonen 340g, kuutonen 336g ja seiska-poika 337g. Kolmella "nuorimmalla" pennulla on tiukka painokisa käynnissä. Tai no, kyllähän neiti ykkönen tulee siinä tuntumassa.

lauantai 21. tammikuuta 2017

21.1.17

Sirkun tankkauspäivä

Sirkun maha alkaa vihdoin olla kunnossa, joten tämä päivä on mennyt erityisesti Sirkun tasaisessa neste- ja ruokatankkauksessa. Ruoka sille maistuu loistavasti ja vesi kelpaa kunhan se on maustettu märkäruoalla, raejuustolla tai tonnikalalla. Vettä pitää muistaa tasaisesti käydä tyrkyttämässä, koska oma-alotteisesti tai pelkkää vettä Sirkku ei juo. Se ei muutenkaan ole hyvä tai innokas juomaan vettä. Meillä kaikille koirille laitetaankin aina ruoan sekaan reilusti vettä.

Eilen olin punninnut sen painokisaa johtavan pennun jotenkin väärin, olisiko vaa'an asetukset olleet väärin tai sitten omat silmät harittivat. Laitan alle painokehityksen tähän iltaan klo 21 asti.
- ykköspentu syntymäpaino 184g, nyt 281g
- kakkospentu syntymäpaino 188g, nyt 280g
- kolmospentu syntymäpaino 160g, nyt 226g
- viitospentu syntymäpaino 182g, nyt 295g
- kuutospentu syntymäpaino 182g, nyt 290g
- seisemäs pentu, poika, syntymäpaino184g, nyt 294g

Nyt illalla aloitettiin pentujen kanssa tohtori Carmen Battaglian pikku pennuille kehittämä Early Neurological Stimulation -ohjelma, jonka viisi pientä harjoitetta kehittävät muassa parempaa stressinsietokykyä, parempaa vastustuskykyä ja vahvistavat sydämen sykettä. Tohtori Battaglia on AKCn tuomari ja kasvattaa saksanpaimenkoiria. Hänen kehittämänsä ohjelma löytyy sivustolta www.breedingbetterdogs.com/ Ohjelma pitäisi tehdä pentujen elinpäivinä 3-16, mutta koska meillä oli pennuilla stressiä eilen eläinlääkärikäynnin takia, teemme ohjelman päivinä 4-17 ja toivon, että sillä olisi silti pennuille hyödyllisiä vaikutuksia. Ensimmäisellä kerralla ohjelma ei miellyttänyt pentujen emoa yhtään vaan oli tosi huolestuttavaa touhua Sirkun mielestä. Mutta kyllä Sirkkukin varmaan tottuu harjoituksiin. Kiitoksia treenivihjeestä Kennel Milfeddyg ja Liisa Kotisalo.

Päivän kuva on Sirkun pikkuveli Sulosta, joka on tosi katkera kun se ei ole enää huomion keskipisteenä.
Missä minun ruoka on, ja miksi Sirkku saa ensin???? Byäääh minut on unohdettu!!!!

Sittenkin otin iltaräpsyt pennuista vielä. Ensin syntymäjärjestyksessä prinsessat. Ruskeasävyisiä ovat ykkönen, kolmonen, viitonen ja kuutonen. Mustavalkoisia tässä vaiheessa ovat kakkonen ja poika/seiska.

Ykkönen, jonka tunnistaa piirrossa olevasta pallosta. Isopallopää.

Kakkonen, jonka tunnistaa piirrossa olevasta pienestä pallosta: Pienipallopää tai tassuselkä.


Kolmonen, jonka tunnistaa pienestä koosta ja ruskeista ja valkoisista sakaroista selässä. Ehkä palapelityttö.

Viitonen, jonka tunnistaa isosta ruskeasta alueesta selässä (ja pääpallojen puutteesta):


Kuutonen joka on kokonaan valkoinen toiselta sivulta.

Ja lopulta prinssimme, herra seitsemän (tummin kaikista). Oli alkuvaiheessa myös hartiapallopentu.
 



perjantai 20. tammikuuta 2017

20.1.17

Päivä alkoi vielä aika kohtuullisissa merkeissä. Totesin kuitenkin Sirkun voinnin olevan sen verran apaattinen tai epätavallinen, että lähdettiin eläinlääkäriin tarkistukseen, ettei tarvitsisi viikonloppuna lähteä. Sirkulta tutkittiin labrat, jotka olivatkin hyvät, mutta kalkkiarvo olisi saanut olla korkeampi. Niinpä Sirkku sai kalkkipiikin ja ripulin takia nesteytystä. Pennut tutkittiin päällisin puolin (kitalaet ja navanseudut) ja pennun nro 8 napa oli vähän tulehtunut, joten se sai antibioottia 5 vrk:ksi.

Päivä meni pilalle iltapäivällä, kun pennun numero 8 vointi romahti aika yhtä-äkkiä antibioottihoidosta huolimatta. En saanut sitä millään konstilla piristymään, joten lähdin sen kanssa Tuhatjalkaan päivystykseen. Pennun maha oli kovin iso ja kova ja kivulias ja pentu oli hädin tuskin hengissä. Koska pentu oli niin pieni, 211g, ei sitä olisi oikein voinut tutkia ja hoitaa, niin eläinlääkäri suositteli pennun nukuttamista. Ja ikävä kyllä niin tehtiinkin. Kasipentu kasvoi porukasta vähinten, eli 22g kolmen päivän aikana. Sekin viittaisi siihen, että jotain ongelmaa sillä oli. Lähetän pennun Eviraan tutkittavaksi, koska haluan tietää, olenko itse tehnyt jotain väärin vai onko pennulle sattunut tapaturma vai onko pennulla ehkä ollut jotain synnynnäistä ongelmaa. Eli Sirkku-Huugo pentuetta on nyt sitten viisi narttua ja yksi uros.

Iltapunnituksen tulokset tänään ovat syntymästä asti mitattua kasvua:
ykkönen 68g
kakkonen 56g
kolmonen 40g (syntyessä pienin)
viitonen 67g
kuutonen 88g (tämä on näköjään ollut tänään tosi ahkerasti syömässä - voittaja)
seiska eli poika 73g (jäi toiseksi)
(nelonen ja kasi ovat enkeleitä)

Sirkun vointi on hoidon jälkeen ollut parempi. Aika tehokas pesukone se vieläkin on, mutta ehkä sen pentujen hoitamista helpottaa se, kun pentuja on yksi vähemmän. Koko ajan on vaikuttanut, että Sirkku osaa laskea vain kuuteen. Olisiko se tiennyt, että kasipennun kanssa on jotain - tosin ei se laskematta jäänyt aina kasipentu ollut. Sirkku kyllä otti aika paljon stressiä, kun se huomasi, että pentu voi huonosti.

Sirkku, viisi tyttöä ja poika. Poika on toinen vasemmalta. Kutospennun toinen kylki on ihan valkoinen. Toinen väärin päin oleva on kakkonen (tassu selässä). Kahden väärin päin välissä oleva on se pienin eli kolmonen, ja kun oikeanpuoleisin on viitonen niin vasemmanpuoleisimman on oltava ykkönen (sen tunnistusmerkki on piirrossa oleva pallukka - myös kakkosella on sellainen, mutta pienempi).

torstai 19. tammikuuta 2017

19.1.17

Laitan tänään vain muutaman kuvan, eikä vieläkään yksityiskuvia pennuista. Painokehityksessä poika johtaa, +41g, yksi tyttö +40g, yksi tyttö +34g, yksi +27g, ja sitten +14g, +13g ja +11g. Nuo vähän painoa nostaneet on varsinaisia huijareita. Vaikka ne laitan ekaksi parhaille nisille, ja ne näyttävät koko ajan syövän, ne vissiin nukkuvat osan ajasta. Nämä painot on kertyneet syntymäpainoon nähden. Toivottavasti nouseva trendi jatkuu. Pennuista viisi on ylittänyt 200 gramman rajapyykin, kaksi on vielä alle, pienimpänä ja viimeisenä syntyneet tytöt


Sirkku ja pennut 19.1.17
Sirkku ja poikapentu 19.1.17
Illan painotilanne on lupaava kun luulin, että kahdeksas pentu ei yhtään nosta painoa. Nosti se vaikkakin vähän ja pikkuisin kirii reippaasti. Syntymäjärjestyksessä nousua syntymäpainosta on tämän verran: ykkönen on nyt +44g, kakkonen +28g, kolmonen (se pienin) +25g, nelonen oli se enkelipentu, viitonen +46g, kuutonen +48g, seiska eli poika +49g ja viimeinen, se huolestuttava vasta +17g. Kahdeksikko on siis erityistarkkailussa. Nämä pennut ovat vissiin vähän laiskoja päiväsaikaan, kun tähän asti ainakin yöllä ovat syöneet paremmin. Tosin tämän illan mittaus oli pari tuntia myöhemmin kuin muina iltoina.

tiistai 17. tammikuuta 2017

18.1.17

Ensimmäinen yö meni aika hyvin, nukkumatta lähinnä tietenkin. Sirkku sai vauvoille sen verran evästä, että painot on suunnilleen pysyneet tai muuttuneet muutaman gramman paitsi kolmella vahvimmalla (joista poika on yksi) on noussut toistakymmentä grammaa. Kirjoitan lisää vasta kun tilanne vakiintuu paremmin. Yritän laittaa pikkuhiljaa myös kuvia pennuista erikseen. Kukaan ei ole piraatti, ja kaikilla on häntä. Tarkemmat tutkimukset tehdään myöhemmin.



Synnytys käynnissä 17.1.17

Sirkku alkoi aamulla vihdoin synnyttää saatuaan kalkkipistoksen. Lämpöhän laski jo eilen aamulla. Pentuja alkoi tulla tosi harvakseltaan, joten Sirkku on saanut kahdesti myös oksitosiinia. Nyt on syntynyt kuusi pentua, joista yksi on enkelipoika, joka syntyi itseään isomman tytön kanssa samaa matkaa ja ehti varmaan olla liian pitkään synnytyskanavassa. Viisi näyttää olevan tyttöjä (mutta koska olen melkoisen pitkästi valvonut, se ei ole luotettava tieto ennen kuin olen tarkastanut pennut uudelleen). Just nyt klo 14 tuli vielä yksi pentu ja sentään se näyttää olevan poika. Yhtä vielä odotellaan syntyväksi myöhemmin. Nyt kyllä toivon kovasti, että se olisi poika ja olisi kunnossa. Viimeinen syntyi kolmelta ja sekin on tyttö. Kuvia laitan kun lauma on päässyt syömisen alkuun. Nyt en viitsi niitä siitä harrastuksesta häiritä pois.

maanantai 16. tammikuuta 2017

Ehkä illalla alkaa tapahtua

Sirkun lämpö on laskenut 36,4 ja aamuyöstä siirryttiin pentuaitaukseen ja pentulaatikkoon petailemaan. Vielä on tosi rauhallista ja Sirkku enimmäkseen huilailee. Välillä se petailee ja välillä vähän läähättää.

Klo 20.45: ei taida illalla tapahtua, mutta ehkä yöllä. Huomenna mennään eläinlääkärin puheille jos ei aamuun mennessä ole yhtään vauvaa näkyvissä.

lauantai 14. tammikuuta 2017

Tiineyspäivä 58/56 menossa

Sirkku voi hyvin ja paksusti. Painoa on n. 15,5 kiloa eli se on jo lauman painavin. Severikin painaa vähemmän. Mahan ympärys on lähes 60cm. Lenkkeily sujuu vielä hyvin. Kovaa vauhtia ei pidetä eikä lenkit ole kovin pitkiä. Lämmön mittaus on aloitettu ja lämpö on muutamat viime päivät ollut 37,1-37,6 välillä. Näyttäisi, että aikaisintaan alkuviikosta alkaisi tositoimet (ainakin toivon niin).
Sirkku on aika päärynä

Siru-mamma neuvoo: tule jo!

keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Viideskymmenesviides tiineysvuorokausi menossa

Sirkku kävi tänään röntgenissä kuvauttamassa vauvamahaa. Painoa on tullut 3,1kg tiineyden alusta ja vyötärönympärys on nyt 57cm. Röntgenkuva on tässä ja siitä saa laskea, montako dinosaurusta näyttäisi mahassa olevan. Kerron eläinlääkäreiden arviot myöhemmin. Aika monta näyttää kumminkin olevan tulossa, toivottavasti ovat kaikki pontevia ja terveitä vauvoja.


Sirkku liikkuu vielä ihan reippaasti. Toissa yönä se herätti viideltä kun sillä oli niin kova nälkä ja viime yönä herättiin siihen kun se petasi vimmalla petiä, jossa oli koirien vinkulelut. Synnytykseen on toivottavasti ainakin viikko, että vauvat ehtivät kasvaa vielä.

Niin, eläinlääkäreitä oli kuvia arpomassa kaksi kappaletta. Toinen heistä ja kuvat ottanut hoitaja sanoivat, että pentuja on kuvassa kahdeksan. Toinen taas sanoi, että seitsemän. Kuittiin kirjoittivat kahdeksan pentua ja herpesrokotuksen (kakkosrokotus). Laitan tähän vielä tänään otetut kuvat Sirkusta. On se jo aika mahakas.




torstai 5. tammikuuta 2017

Seitsemän viikkoa odotusta

Sirkulla on kulunut seitsemän viikkoa eli 49 vuorokautta ensimmäisestä astutuksesta tänään. Painoa on tullut +2,4kg ja ympärysmittaa viikkojen 4-7 aikana 9cm.

Kuvassa on äiti (tuleva mummu) Siru vasemmalla ja tytär (tuleva mamma) Sirkku oikealla. Sirkku on isompi ja pidempi kuin äitinsä, vaikka Sirkku onkin kuvassa pää alaspäin.



Tuleva mummu Siru täytti toissa päivänä yhdeksän vuotta ja pukeutui synttärin kunniaksi hattuun.



Sirkulle on varattu röntgentutkimus keskiviikkona 11.1. (tiineysvrk 55) ja herpesrokotus ensi viikon lopulla.

Lisätään vielä loppiaisen kunniaksi pari köllöttelykuvaa tulevasta mammasta.