Doxette's

Doxette's
Sirkku

tiistai 28. helmikuuta 2017

28.2.17 pennut kuusi viikkoa

Pennut täyttävät tänään kuusi viikkoa ja sen johdosta ne saivat aamulla kolmannet matolääkkeet (edelliset on saatu 2- ja 4-viikkoisina). Tällä kertaa Canex maistui paremmin kuin ennen. Iltapäivällä ulkoiltiin ja harjoiteltiin asioiden tekemistä ulos. Sen jälkeen käytiin autoajelulla ja kärryteltiin boksissa myös Palokan Mustiin ja Mirriin tutustumiskäynnille. Autoajelu sujui hyvin. Takaisintulomatka meni nukkuen, menomatkalla pennut yrittivät ahkerasti hajoittaa kuljetuslaukkua. Nyt on kovat painit menossa pentuaitauksessa.

Pennut ovat alkaneet tykätä kanakierretikuista ja edellisestä pentueesta poiketen, ne syövät myös ne sisällä olevat valkoiset tikut eikä vain päällysteenä olevaa kanaa. Nyt on siirrytty kolmeen kiinteään nappulapohjaiseen ruokaan päivässä. Viime viikko meni aamu- ja iltamaidolla ja kahdella kiinteällä aterialla, joista toinen oli mousse. Nyt jätetään ohjelmaan vielä iltamaidot, mutta kohta siirrytään varmaan neljään nappula-ateriaan päivässä. Kunhan nyt seurataan, miten mahat jaksavat tämän ensimmäisen lisäyksen. Vaikuttaa, että mahat ovat paremmassa kunnossa, kun ruoasta isompi osa on liotettuja nappuloita. Mousse taitaa sopia paremmin lisäkkeeksi tässä vaiheessa.

Ulkoilun jälkeen viihdyttiin lähellä pentukavereita <3



lauantai 25. helmikuuta 2017

26.2.17 Severi 10 vuotta


Tänään ex-kaverikoira Severi täyttää 10 vuotta


Eilen lauantaina pennuilla kävi vieraana Huugo-isän emäntä ja pari muutakin Huugon perheenjäsentä. Nyt pennut ovat jo seikkailleet olohuoneessa. Ensin lattia tuntui liian liukkaalta, mutta tosi pian pennut tottuivat puulattialla kävelyyn.

Tänään sunnuntaina pennuilla kävi vieraana naapureitten tytär Saara ja taas vilistettiin pitkin olohuonetta. Saatiin syödäkin siellä "ulkona" (omasta aitauksesta).

Tänään saatiin kuusi palloa, joilla aletaan opetella leikkimään, kunhan on otettu iltapäivänokoset. Vähän on tutkittu myös entisiä (ensimmäisiä) leluja, mutta ne eivät enää niin kovasti kiinnosta. Uutta opeteltavaa pitää olla.
Uusia palloja. Kaksi on jo joutunut sohvan alle. 
Entisiä leluja. Kyllähän niilläkin paremman puutteessa leikkii. Vähän. Se tosin on mielenkiintoista, jos ne on laitettu niin ylös, että niitä saa kurkotella.

Vielä muutama kuva lisää päivältä 26.2.17 (pennut viisi ja puoli viikkoa vanhoja):
Asiallista vilistämistä tällä kertaa. Hiekkakasa/kasvimaata kierrettiin. Mies sanoi, että se on vankilaulkoilua, mutta ei me tiedetä mitä se sellainen on. Tässähän voi alkaa laskea, montako kierrosta jaksetaan tehdä minäkin päivänä.

Suoritettiin siis tuloksekas ulkoilu. Tuloksia 6+2. Meidän paras tähän asti.





perjantai 24. helmikuuta 2017

tiistai 21. helmikuuta 2017

22.2.17 pennut rekisterissä

Nyt pennut on paitsi sirutettu myös rekisteröity.

Tietysti voisi selventää, kuka on kuka.

Neiti Yksi on Doxette's Sunspot, koska sillä on täplä päässä ja pyörylä/pilkku  myös selässä


Neiti Kaksi on Doxette's Sunflower, koska sillä on kukkamainen tassumainen kuvio selässä


Neiti Kolme on Doxette's Sunray, koska sen selän kuviot voisivat olla vaikka säteitä ja jos pentu olisi jäänyt minulle, sen nimeksi olisi tullut Säde.


Neiti Viisi on Doxette's Sunbird, koska sen selässä voisi kuvitella olevan epäsymmetriset siivet


Neiti Kuusi on Doxette's Sunshine, koska se on enimmäkseen valkoinen ja hohtava


Herra Seitsemän eli Popi on Doxette's Solar Super Storm, koska se oli ihan pienenä niin myrskyisä ja kova metelin pitäjä 


Vauhdissa ei paljon huomaa, mutta tänään me pukeuduttiin ensimmäiseen varusteeseen eli (oranssiin!) kaulapantaan.




Pennut tänään viisi viikkoa

Pennut pääsivät 5-viikkoissyntymäpäivän kunniaksi eläinlääkärintarkastukseen ja sirutettaviksi. Tällä erää ei ainakaan löytynyt huomautettavaa voinnissa. Sydämet kuulostivat vahvoilta. Sirutusta varten niskasta nirhastiin pienesti koneella karvaa, koska eläinlääkäri puudutti niskan ennen siruttamista (että näki missä kohden puudutus oli). Pennut vielä "lopputarkastetaan" ennen luovutusta, mutta tässä vaiheessa kaikki vaikutti olevan kunnossa ja pennut reippaita. Kuulemma aika valmiita viisiviikkoisiksi.

Laittelen päivän mittaan muutaman viime päivän kuvia tänne, mutta tässä kiireemmät tiedot ensi alkuun.

Neitejä unilla, vasemmalla Neiti 6 ja oikealla Neiti 1

Oikeassa reunassa unilla samat neidit kuin edellä, silmät auki tapittaa Neiti 3 ja pehva kameraan päin on Neiti 5

Muutaman päivän käytössä ollut kissanboksi on vetonaula

Unilla vasemmalla Neiti 6 ja oikealla ehkä Neiti 3

Pikkuisen ulkoilua. Ei ole suosikkiharrastus ainakaan vielä.

Pentuaitauksen henkivartijat. Vasemmalla Sulo, oikealla kotiin yökylään tullut Sirkku.

Tässä ahkeran aamun jälkeen odotetaan ruokaa.

Nukkumiskuviossa 1 neljä pentua. Vasemmalta Herra 7, Neiti 3, ja Neiti 5. Takana Neiti 6.

Nukkumiskuviossa 2 vasemmalla Neiti 2 ja oikealla Neiti 1.

Arvoitus: Montako Neitipentua mahtuu yhteen kissanboksiin? Tässä on heitä viisi kappaletta, Neiti 2 on kaikkien alla piilossa kokokonaan.

Video 5-viikkoisten ajelulta tänään. Saa nähdä toimiiko tämä nyt(kään). Jos ei toimi niin se on kuva.


Aamun "tapaus" oli, kun mies liukastui kompostiroskista viedessään ulkorakennuksen luona ja Siru ja Severi juuttuivat rakennustelinekasan rautoihin taluttimistaan, mutta Sulo pääsi karkuun taluttimineen ja pantoineen ja hävisi totaalisesti. Mies ei edes ehtinyt nähdä mihin suuntaan Sulo pinkoi. Lähdin etsimään ja mieskin vaikka hänellä oli jo kiire töihin. Ei löytynyt Suloa lähialueelta, mutta kun olin tiellä menossa naapurustoa eteenpäin ajoi paikalle ystävällinen mies muutaman kilometrin takaa, ja toi Sulon. Se oli ollut pinkomassa Palokan palokunnan kohdalla kovaa kyytiä mutta onneksi mies sai sen kyytiin ja keksi tuoda meille .Hänellä on itsellään Walesinspringerspanieli Inkku, eli koirista on kokemusta ja kaikeksi onneksi  hänellä oli käsitys siitä, missä päin meidän koohotinlauma asustaa. Tässä tuli mieleen, että eihän Sulolla edes lue puhelinnumeroa pannassa. Siinä lukee vain Rukka, kun se oli niin rukka-parka silloin kun ostin sen pannan (juuri kastroinnin jälkeen). Ei olisi paljon auttanut kodin löytämisessä. Ystävällinen Tony, joka koiran toi, oli aikonut laittaa kuvan Sulosta facebookkiin, mutta onneksi hän sitten keksi, minne koiraa voi tarjota ja onneksi hänellä oli siihen käyttää hetki aikaa.

torstai 16. helmikuuta 2017

16.2.17 pennut neljä viikkoa ja kaksi päivää

Nyt jäi päivitykset muutamalta päivältä tekemättä. Mies oli poissa kotoa koulutusreissulla ja itselle osui paitsi pentujen hoidot myös isojen koirien pikku ulkoilutukset ja pidempi lenkittäminen. Poika teki yhdet pikkulenkit myöhäillalla, muttei ehtinyt/jaksanut muuta (on töissä ja oli omia menoja).

Tiistaina pennut täyttivät neljä viikkoa ja vuorossa oli toiset matokuurit kaikille. Kovasti aiheutti päänpudistelua Canexin syöttö.

Päivitystauon takia kuvia tulee muutamalta päivältä. Videoita en ole ottanut, koska ne eivät kuulemma ole ainakaan kaikilla auenneet (saa laittaa palautetta doxettes@gmail.com jos jokin muukin sivulla ei toimi).

Yksi juttu oli, että tiistaina pennut kuulivat ekan kerran basson soittoa vahvistimella. Ensin kaikki kiitivät ryömien kaukalopedin laitoja pitkin, mutta muutaman hetken päästä tyynesti siirtyivät sohvan alle nukkumaan välittämättä äänestä. Myöskään keskuspölyimurista pennut eivät välitä tuon taivaallista (ainakaan vielä). Ylipäänsä eivät pennut nykyään herää helposti ääniin. Ne heräävät kun ovat herätäkseen ihan omia aikojaan.

Herra Seitsemän miettii, olisiko luut kiva juttu.

Me kuusi ja kermaviili

Me kuusi ja mousse

Kaukalopeti on pentujen puuhamaa

Sirkku matkoilla mummin luona. Hyvin vaikuttaa toipuvan/toipuneen ja ilostuneen, kun saa olla omassa rauhassa. 
Herra Seitsemän ulkoilee
Tultiin "Mersulla" (boksi) pihalle ulkoilemaan

Esko teki pennuille "karsinan". Kaksi joutuu syömään ilman karsinapaikkaa.

Otettiin edellisen pentueen kissanpeti käyttöön. Very interesting.

Tässä voi nukkua myös yksikseen (Neiti Yksi)

Höpönassut unilla
Aila kävi syöttämässä Neiti Kuutosta
Kati kävi syöttämässä Neiti Kakkosta

maanantai 13. helmikuuta 2017

13.2.17 pennut päivää vaille kaksi viikkoa

Tänään oltiin ensimmäistä kertaa ulkona kun oli kiva ja lämmin ilma ja pennut kulkevat jo kaikki neljällä jalalla eikä maha vedä maata. Matkustettiin boksilla kuistille ulkokautta. Ei menty kuistin ovesta, ettei pentuaitaus kylmene,  kuistin ovi kun sijaitsee ihan pentuaitauksen vieressä. Muut eivät olleet ulkoilusta moksiskaan, mutta Neiti Kuutosen tassuja kylmäsi. Herra Seitsemän oli porukan ensimmäinen jolla oli kunnia tehdä pissit pihalle. Tytöt tekivät asiat jo sisällä pissialustalle kuten Herrakin, mutta ehkä poikapennuilla on useammin asioita kuin tytöillä niin kuin isoilla koiraherroillakin tapaa olla useammin kuin koiraneideillä.
Pikkuisen testattiin kylmää lunta, ehkä pari minuuttia näin ensimmäisellä kerralla.

Pennuilla on jonkin aikaa ollut aitauksessa leluja. Ne ovat oikeasti Severin, Sirun, Sirkun ja Sulon, mutta niitä ei ole käytetty, joten otettiin ne pölyistä pestyinä pentujen käyttöön. Tänään alkoi ensimmäisiä kertoja pentuja kiinnostaa lelut. Tähän asti niitä on kiinnostanut lähinnä kavereitten hännät. Välillä kolme "pientä elefanttia" menee kolmiossa toistensa hännistä kiinni pitäen, mutta sitä kestää niin hetken, että en ole ehtinyt saada siitä kuvaa.

Neiti Viisi: nämä on minun.
Neiti Kuusi tutkii.
Sohvan alunen on pentujen lempparipaikka, ja usein vielä ihan takana patterin lähellä, missä on lämpimintä. Kurkkasin alle ja otin kuvan tänään.


Sohvan alla kokoontuminen päiväunille.
Tänään on vielä tehtiin punnitukset. Kynsienleikkuuta siirrettiin vielä.

Neiti Yksi 1091g
Neiti Kaksi 1136g
Neiti Kolme 946g
Neiti Viisi 1069g
Neiti Kuusi 1154g
Herra Seitsemän 1149g

perjantai 10. helmikuuta 2017

10.2.17 pennut kolme viikkoa ja kolme päivää

Purimme eilen pentulaatikon ja vaihdoimme pentuaitaukseen kaukalopedin. Pennut ovat sitä eilen illalla ja tänään päivällä ihmetelleet. Tutustuttavana ja ihmeteltävänä on myös pari pahvilaatikkoa. Ensimmäisenä pedistä kiipesi omille teilleen tänään aamulla Neiti Kuusi (kuvissa sininen alusta). Iltapäivällä saman tempun teki Neiti Kaksi (videolla, missä punainen alusta). Pennut pääsevät nyt seikkailemaan ympäri pentuaitausta. Kivaa on muun muassa käydä lipaston ja sohvan alla. Ihmeen hyvin pennut tulevat sieltä myös pois, sillä aikaisemmat pennut ovat tosi paljon tykänneet nukkua lipaston alla. Pennut ovat jo hyviä haukkumaan ja murisemaan, mutta eniten ääni on vielä piipitystä. 

Akrobaattisin, seikkailunhaluisin ja kovaäänisin kaikista on Neiti Kaksi. Seikkailijana hyvänä kakkosena tulee Neiti Kuusi. Herra Seitsemän on vähän rauhoittunut siitä, miltä se aluksi vaikutti. Neidit Yksi ja Viisi ovat melko touhukkaita menijöitä kanssa. Neiti Ykkönen on erikoistunut murisemaan. Neiti Yksi on myös päättänyt, että kaukalopedistä pääsee pois myös korkean reunan kautta, mutta ei ole vielä onnistunut yrityksissään. Rauhallisimmalta kaikista vaikuttaa Pikkuneiti Kolmonen, joka ei mikään hissukka ole sekään. Touhupakkauksia ovat Huugon ja Sirkun tyttäret ja poika.














Viisi katsoo kun Neiti Kuusi viilettää.

Edelleen viisi katsoo ja Neiti Kuusi seikkailee.

Viisi katsomossa ja Neiti Kuusi matkalla (jonnekin).

Neiti Yksi suunnittelee myös karkaamista petistä ja Neiti Kuusi menee taas jonnekin.

Neiti Yksi melkein ulkona ja Neiti Kuudesta on jäljellä vain hännänpää.

Sirkku lähtee lomalle kotoa viikonloppuna, koska se ei osaa olla pikkupentujen kanssa. Nyt epäily on, että sillä oli alkuvaihessa turhan kovia kipuja, johtuen hyvin mahdollisesti siitä, kun kaksi pentua putkahti maailmaan yhtä aikaa pitkin kanavaa, joka on suunniteltu yhdelle pennulle kerrallaan. Sirkkuahan ei juuri kipulääkitty, koska sen kivuista ei ollut "varmaa tietoa", ja koska kipulääkkeestä olisi saattanut olla haittaa pennuille (big mistake). Kalkkitasapainoa hoidettiin, mutta se ei tainnut olla perimmäinen ongelma. Sirkulla ei hermo kestä sitä, että pentuja tulee sen peräpäähän. Sillä on kyllä halua hoitaa pentuja, mutta se pelkää pentuja peräpäänsä luona. Kun Sirkku on muuttanut väliaikaisesti muualle, Siru-mummu ja Sulo-eno pääsevät kokeilemaan taitojaan pentujen kanssa touhuamisessa. Siru ensin ja Sulo vähän myöhemmin.