Doxette's

Doxette's
Sirkku

sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

19.3.17 pennut maailmalla

Sirkun ja Huugon "vauvat" lähtivät viime viikon aikana maailmalle. Ensimmäisenä lähtivät Nova Pietarsaareen ja Alma Espooseen lauantaina 11.3. Sitten lähti Sunny Porvooseen 13.3 Seuraavana lähti Usva Lahteen, mutta se palasikin 15.3. takaisin ja muutti samana iltana uudelleen Lahteen Taika-nimisenä. 16.3. lähti Vilma Pieksämäelle ja viimeisenä, pentujen 2-kk päivänä muutti Popi uuteen kotiin Jyväskylässä. Tähän astisten kuulumisten perusteella pennut voivat hyvin ja sopeutuvat uusiin olosuhteisiin.

Sirkku muutti takaisin kotiin perjantai-iltana ja sekin alkaa olla täällä jo ihan kuin ei olisi poissa ollutkaan. Ensimmäisen illan se kovasti nuuskutti kaikkia paikkoja, missä pennut olivat pyörineet ja leluja, joilla ne olivat leikkineet.

Kasvattaja ottaa nyt rennosti ja katsoo vielä iltapäivälläkin nauhoitettuja ohjelmia telkkarista yöpukusillaan. Illalla tosin pitää pukea ja lähteä neljän koohottimen kanssa kunnon kävelylle. Päiväulkoilun isot koiruudet ovat hoitaneet aitauksessa, joka ei enää ole varattuna pelkästään pentukäyttöön niin kuin se on ollut viime kuukaudet.

Maanantaina Sulo vihdoin pääsee agilitykurssilleen ja tiistaina on Sirkun vuoro aloittaa omassa ryhmässään,

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti