Doxette's

Doxette's
Sirkku

torstai 9. tammikuuta 2014

Pennut ovat nyt viisi viikkoa ja kaksi päivää vanhoja. Viisiviikkoisina ne saivat jälleen loishäädön, mikä aiheutti valtavaa pään pudistelua ja mässytystä, mutta onneksi kumpikaan pennuista ei ole keksinyt, miten syljetään ;) Pennut ovat ulkoilleet vähän, ja kyllä se juokseminen pienessä lumihangessakin onnistuu hienosti niiltä. Eilen ne ulkoilivat koko lauman kanssa, mutta koska Sirkku on liian innokas hoitaja, sille piti heittää kasa nameja maahan etsittäväksi muutaman metrin päähän pennuista, että pennut saivat liikkua rauhassa.

Pentupakkaukset alkavat olla jo valmiina. Ohjeita niihin vielä kirjoittelen lähempänä pentujen luovutusikää, että tiedot ovat sitten ajan tasalla ruokinnan ym. suhteen.

Olen lukenut läpi pentukyselyitä edelleen ja kirjoitellut muutamille, että toivon, että tutustuvat rotuun käytännössä, ja että jos meidän pennut kiinnostavat, palaisivat asiaan noin vuoden kuluttua, jos vaikka Sirkku tekisi silloin pentueen. Sirkkuhan on jo pitkälti terveystutkittu: se ei kanna ENM:ää eikä vWd.tä, sillä on 0/0 polvet ja ne on terveiksi myös kuvattu, sillä on A/A lonkat, 0/0 kyynärät, terve selkä ja olkapäät sekä terveet silmät. MH-luonnekuvaus Sirkulta puuttuu vielä, mutta kevään kuluessa tai kesällä/syksyllä yritetään varmaan siihenkin mennä.

Ja sitten on vaikeat ajat minulla edessä kun tyttöpennulla on vielä kolme perhevaihtoehtoa ja pojalla viisi... (jos eivät jo ole ehtineet saada muualta pentua itselleen). Yhä enemmän minua alkaa kiinnostaa myös se, ovatko perheet kiinnostuneet myös itse tutkituttamaan pentujen terveyttä sitten aikanaan (silmät, polvet lonkat) ja tykkäisivätkö käyttää koiran edes muutamassa näyttelyssä, että Sirun jälkikasvusta saisi tuomariarvioitakin. Eihän sen niin väliä ollut aiemmin, mutta nyt kun noita pentuja on vain noin vähän, olisi kiva, jos perheetkin olisivat kiinnostuneita pentujen tutkituttamisesta.

Sirun näköinen poika tekstiilitöissä 0601

Hessun näköinen tyttö ja Sirun näköinen poika tekstiilitöissä 0601

Välillä otetaan rennosti (pahoittelen epätarkkaa kuvaa, kännykällä kaukaa otettu)

Pennut syömässä kanafileitä, vaikkeivat ne niistä juuri mitään irti saa, makua vain ehkä 0701

Soitin Eviraan, ja Sirun kuolleitten pentujen viimeisimmät tulokset on juuri tänään kirjattu ja kirjallinen lausunto on odotettavissa ensi viikolla. Ell soitti tulokset minulle: Pennuilla ei ole mitään kehityshäiriötä eikä synnynnäistä vikaa, mutta näillä kahdella pennulla on e-coli-keuhkobakteeri, jonka takia ne ovat menehtyneet. Bakteeri esiintyy ulosteessa, mutta myös iholla (niin ihmisillä kuin koirillakin) ja näitten pentujen menehtyminen siihen on eläinlääkärin mielestä pelkkää huonoa tuuria. E-coli on opportunistinen bakteeri ja pennut vain ovat yksinkertaisesti olleet heikompia ja siksi menehtyneet tähän bakteeriin. Ei kuulemma olisi auttanut vaikka olisin pessyt koiria enemmän tai vaikka en olisi antanut Severin leikkiastua Sirua silloin astutuksen jälkeen. Kyseessä siis ei ole hygienia-asia, sanoi ell, vaan pelkkä huono tuuri. Bakteeri on todennäköisesti tarttunut navan tai hengitystiehyiden kautta eikä sille olisi voinut mitään. Tämä on tosi hyvä tietää, että esim. Hessun seuraavien astutusten yhteydessä on selvä, että Hessussa tai sen kautta ei ole tullut mitään vikaa (ei tosin Sirussakaan tai Sirun kautta). Ja PS. kyllä se Sirukin oli ennen synnytystä pesty ja sen jälkeen joka ulkoilun jälkeen yli kahden viikon ajan (ja ne tutkitut pennut kuolivat viikon vanhoina).



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti