Doxette's

Doxette's
Sirkku

perjantai 17. huhtikuuta 2015

17.4.2015 Siru ja Sirkku

Sirkku kävi Niki-sulhasen luona neljännen ja tällä erää viimeisen kerran. Vaikka pariskunnalla oli kovasti hauskaa yhdessä, astumista ei tapahtunut. Nikillä saattaa olla selkä kipeänä viime viikonlopun riehumisesta tai Sirkulla saattoi parhaat päivät mennä jo viime viikonloppuna ohi. Katsotaan sitten seuraavalla juoksukierroksella ajoissa, olisiko nuoripari vielä toisistaan kiinnostunut. Lisäksi yritetään kesän aikana löytää Sirkulle toinenkin sulhanen, mielellään taas joku sellainen, johon Sirkku itse rakastuu, ja joka täyttää terveyskriteerit.

Sirulla menee vauvojen kanssa toistaiseksi hyvin. Piraattipoika oli aamuun mennessä nostanut painoa 304=>332 grammaan, keskimmäinen poika, se tummin, 297=>311 grammaan ja kolmas poika, vähän vaaleampi tumma poika 278=>297 grammaan. Pojat ja Siru aika paljon vikisivät viime  yönä, mutta tänään "meno" on ollut rauhallista. Pojat jaksavat hyvin odottaa mammaa nukkuen kun mamma käy pikapyrähdyksillä ulkona. Ja ne pyrähdykset ovat tosi pikaisia.

Mammalle maistuu ruoka ja ruumiinlämpö on ollut sopiva. Mamma jaksaa hyvin hoidella vauvojaan. Sirkku on vähemmän yrittänyt puuttua Sirun pentuihin kuin edellisten pentujen aikana, jolloin se oli ihan kauhean utelias ja olisi ihan väkisin halunnut päästä hoitamaan vauvoja. Severi yrittää olla kuin talossa ei mitään vauvoja olisikaan.

Koska Sirkku ei nyt saa omia vauvoja, Sirkku keskittyy agilityn jatkokurssiin kesän aikana ja yrittää esiintyä muutamassa näyttelyssä, varmaan tässä lähialueella.

Vauveleista ei oikein hyviä kuvia vielä saa, mutta liitän tähän alas muutaman räpsyn, että poikien ulkonäöstä saa jotain käsitystä. Tummilla pojilla on "normaali" piirto, piraattipojalla on piirto toisesta korvasta toiseen silmän sisänurkkaan ja ruskea täplä pään päällä.

Piraattipojan "ykkösen" pää
Piraattipojan "ykkösen" vartalon väritys











Isompi tumma poika, "kakkonen"








Pienin poika, toiseksi tummin, "kolmonen"




























Ei kommentteja:

Lähetä kommentti